Osa 1: Miksi karkuun juokset?

Vanessa Montgomery seisoi hymyillen uuden kotinsa edessä. Hän tuli kaukaa, aurinkoisesta Sunset Valleysta asti. Matka Twinbrookin kaupunkiin oli sujunut leppoisasti ja mukavasti, totta kai, sillä Vanessan rikas isä oli kustantanut lennon ensimmäisessä luokassa, uusimmassa ja moderneimmassa lentokoneessa mitä löytyi. Vanessan vanhemmat olisivat antaneet tähdet ja kuun taivaalta, jos se mitenkään olisi mahdollista, heidän esikoiselleen, ainoalle lapselleen. Vanhemmat olivat estelleet Vanessan lähtöä suureen maailmaan viimeiseen asti, mutta Vanessa oli pitänyt päänsä ja lopulta isä ja äiti olivat päästäneet tyttärensä lähtemään. Vanessa halusi pärjätä täysin omillaan, mutta suostui kuitenkin ottamaan lahjaksi suuren tontin, ekä hieman aloitusrahaa.

(Vanessan on vastustamaton, ympäristötietoinen, viherpeukalo, taiteellinen sekä urheilullinen. Horoskoopiltaan hän on skorpioni, lempimusiikki poppi, lempiväri merensininen ja lempiruoka vokki.)

Vanessan rahoilla ei kovin kummoista taloa saanut rakennettua, mutta Vanessalle pieni ja sievä talo kelpasi mainiosti. Sisustuksen värit olivat maanläheiset, mistä rauhallinen sim piti.

Rahan maku suussa Vanessa alkoi etsiä vapaita työpaikkoja päivän lehdestä. "Haaveiletko lääkärin urasta? Luotettavaa ja ystävällistä simiä haetaan elintenluovuttajaksi." Vanessan unelma oli jonakin päivänä tulla maailmankuuluksi kirurgiksi, joten lääkärin ura oli juuri sopiva valinta. "Lähdenkin heti työhaastatteluun..." Vanessa tuumasi.

Vanessa asteli päättäväisesti Twinbookin suuren keskussairaalan ovesta sisään. Kohta hän hurmaisi haastattelijan työhaastattelussa ja paikka olisi hänen!

Hurmaava sim sai kuin saikin paikan elintenluovuttajana ja lähti juhlistamaan sitä päiväälisellä junan rungosta tehtyyn ravintolaan. Päivällinen kävi kalliiksi kukkarolle, mutta kohtahan sitä rahaa lisää tulisi, Vanessa mietti.

Ruokaansa odotellessa Vanessan pöydän viereen ilmaantui nuori poika, joka esitteli itsensä Nikanor Muonalaksi. "Taidat olla uusi täällä? Kyllä minä noin kauniin neidon olisin huomannut." Nikanor sanoi. Vanessa naurahti ja vastasi vaivautuneesti: "Olenhan minä, muutin juuri." Yrittikö tuo nuori teinipoika flirttailla..?

Vanessa ei tiennyt miten olisi jatkanut jutustelua, joten hän päätti näyttää mielestään hauskan videon pojalle. "Siis mä repeen aina tälle laama videolle, varsinkin tää pupu kohta on tosi hauska!"

"Ööh... Sori mut laamat ei oikein oo mun juttu," Nikanor pudisteli päätään. "Mun pitää öö mennä..." Poika sanoi ja siinä samassa jo juoksi pois. Mikäs sille nyt tuli, kaikkihan rakastaa laama videoita, Vanessa ajatteli suu mutrussa.

Kotonaan Vanessa jatkoi yksin laama videoidensa katsomista.

Seuraavana aamuna Vanessa heräsi tavallista aikaisemmin, puunasi hampaitaan tavallista kauemmin...

...Valmisti aamupalan jo kukonlaulun aikaan...

...Sillä oli hänen ensimmäinen työpäivänsä! Kimppakyydin kuljettaja ei sanonut Vanessalle edes huomenta, tuijotti vain, mikä teki Vanessan olon kiusaantuneeksi, varsinkin kun sim oli jo kaljuuntunut keski-ikäinen mies.

Kuljettaja oli ajanut niin hiljaa, että Vanessa myöhästyi töistä. Juostessaan Vanessa kirosi miestä ja päätti ostaa oman auton heti kun siihen vain olisi varaa.

Raskaan työpäivän jälkeen Vanessa päätti ottaa rentouttavan vaahtokylvyn.

Työpaikalla oli kehotettu simiä kehittämään logiikkaansa, jos hän tahtoi edetä urallaan. Vanessasta yksinpelaaminen oli turhauttavaa.

Maalaaminen oli taiteellisesta simistä paljon hauskempaa, kuin shakkinappuloiden liikutteleminen eri ruutuihin. Puun alla sai Vanessasta parhaimman inspiraation maalaamiseen

Vanessan laittaessa sisällä ruokaa, ilmestyi ovelle yliopiston maskotti. "Onkohan ovella joku, ihan kuin kuulisin askelia..? Nah, tuskimpa kukaan yöllä tulee käymään..." Vanessa ajatteli ääneen ja jatkoi ruoan laittoa.

Veikeä maskotti jätti ovelle yliopiston ilmaistavaroita näytille.

Työpäiviensä päätteeksi Vanessalla oli tapana tulla puistoon istuskelemaan ja rauhoittumaan. Sairaalassa oli aina kiire, joten vapaa-ajallaan Vanessa otti rennosti. Mikään ei voittanut lintujen laulua tai kauniiden perhosten siipien kahinaa. Vanessa istui vakio paikallaan, aivan tavalliseen tapaansa, kunnes hänen sydämensä melkein pysähtyi, sillä...

...tämä komistus saapui paikalle. Vanessan katse liimautui tähän mieheen ja silloin hän tiesi, että se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Hänen harmikseen mies oli poissa yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin, eikä Vanessa ehtinyt kysyä edes miehen nimeä.

Vanessa oli päättänyt löytää miehen, vaikka joutuisi kääntämään jokaisen kiven koko Twinbrookissa.

Erään työpäivän jälkeen, kun Vanessa oli selaamassa Simstagramiaan, hän löysi työkaverinsa seurattavista simin nimimerkillä joukokaataja123. Vanessa tiesi heti, että kyseessä oli hänen puistossa näkemänsä salaperäinen mies. Joukon profiilissa oli linkki hänen Simsbook sivuillensa, eikä Vanessa voinut vastustaa kiusausta kysyä Joukolta, jospa hän haluaisi tavata. Vanessa toivoi parasta, sillä olihan se vähän hullua jos ventovieras sim yhtäkkiä haluaa tavata... Hetken päästä Jouko jo vastasi: "Tuota en tunne sinua, enkä ymmärrä miksi haluat tavata, mutta kävisikö tänään puistossa klo 15?" Vanessa oli ikionnellinen, ties mitä tästä tapaamisesta vielä kehkeytyisi..?

Vanessa oli juossut keskuspuistoon minkä jaloiltaan pääsi, kun Jouko jo ilmestyi Vanessan eteen. "Sä oot siis Vanessa? Onks nää niinku sokkotreffit? Mä en oo ikinä ollu sokkotreffeillä, joten tää on mulle ihan uutta, enkä tiiä mitä sanoisin..." Jouko alkoi soperrella, eikä selvästikään tiennyt mitä sanoisi. Tilanne oli Vanessalle myös aika omituinen ja jos totta puhutaan, ei hän tiennyt yhtään mitä vastaisi.

Kun alkujännityksestä oli päästy, löytyi Vanessalle ja Joukolle nopeasti yhteinen puheenaihe, nimittäin puutarhanhoito. "Mun vanhassa kodissa, Sunset Valleyssa, mulla oli tosi iso puutarha ja siellä kasvoi ihan hirveesti kukkia ja vihanneksia. Se puutarha oli niin iso, että mun piti lopulta palkata viisi puutarhuria auttamaan sen hoitamisessa! Voitko kuvitella?" Vanessa selosti kuin viimeistä päivää ja ihme kyllä Jouko kuunteli keskittyneesti ja kiinnostuneesti.

Illan pimetessä simit olivat jo kuin vanhat tutut. Heillä oli paljon yhteistä! Vanessa huomasi, ettei kukaan hänen tuntemansa sim ollut yhtä hauska, taikka komea kuin Jouko... "Kuule Jouko, mulla ei oo pitkään aikaan ollut näin hauskaa! Musta tuntuu... että ööh... mä taidan tykätä susta..." Vanessa sai vihdoin tunnustettua. Joukon hymy hyytyi ja mies muuttui vaivaantuneeksi. "Mun pitää nyt mennä. Mulle tuli tota... kiire!" Jouko sanoi ja lähti ennen kuin Vanessa ehti sanoa mitään.

Vanessa jäi hämillään katselemaan kun Jouko juoksi pois. Oliko hän tehnyt jotain väärin?

Vanessa huomasi pienen oravan puiston penkin vieressä. "Sä et ainakaan juokse mua karkuun, vai mitä kurre?" Orava ei luonnollisesti vastannut Vanessalle, jatkoi vain käpynsä nakertamista.

Taksissa Vanessan poskelle vierähti kyynel. Hän oli mokannut Joukon suhteen pahimman kerran, vaikkei tiennyt edes miten. Sen Vanessa kuitenkin tiesi, ettei aikonut jättää asiaa tähän, vaan saada miehen itselleen.

Kotonaan Vanessa purki kiukkuaan Joukoa kohtaan vessanpöntön tukoksen avaamiseen. "Kirottu Jouko ja pöntöt!" Vanessa melkein huusi. Sim tosiaan oli loukkaantunut Joukolle.

Siinä paha missä mainitaan. Samana iltana Jouko soitti Vanessalle ja pahoitteli äkkinäistä lähtöään puistossa. Jouko kertoi muistaneensa, että unohti hellan päälle ja joutui paniikkiin ja siksi lähti niin äkkiä. Vanessa ei tiennyt uskoisiko Joukoa vai ei, hellan päälle unohtaminen oli kuitenkin aika klassinen selitys. Vanessa päätti tällä kertaa uskoa ja sopi uuden tapaamisen huomiselle, samaan paikkaan ja samaan aikaan.

Vanessa oli tasan kello kolmelta keskuspuistossa, mutta Joukoa ei vielä näkynyt. Sen sijaan Pörrö niminen koira tuli tekemään tuttavuutta Vanessaan.

Vanessa alkoi niin ärtynyt Joukon reilusta myöhästymisestä, ettei huomannut villihevosta, takana hiippailevasta Joukosta puhumattakaan. Vihdoin Vanessa havahtui mietteistään kun Jouko huusi: "Terve Vanessa!"

"Anteeksi että mä oon myöhässä, en millään meinannut saada taksia ja jouduin jonottamaan puhelimessa ikuisuuden! Annathan anteeksi?" Jouko sanoi. "Totta kai, ei se mitään," Vanessa vastasi, vaikka oikeasti miehen myöhästeleminen suututti häntä, "Mennäänkö vaikka elokuviin, siellä tulisi tunnin päästä yksi kauhuleffa?" Vanessa kysyi. "Joo okei, mä voin pitää sua kädestä jos sua alkaa pelottaan," Jouko sanoi pehmeällä äänellään. Mahtoiko Joukolla siis sittenkin olla jotain tunteita Vanessaa kohtaan. Siitä Vanessa päätti ottaa tänään selvää.

"Sullon tosi komeet lihakset," Vanessa sanoi viettelevällä äänellä Joukolle ja hivuttautui lähemmäs. "Tässähän ihan punastuu," tulipunainen Jouko vastasi hymyillen.

Pian Vanessa lähetti jo lentosuukkoja. Jouko tuijotti Vanessaa kauhun ja ilon sekaisella katseella, perääntyen samalla.

Tällä kertaa Jouko lähti mitään sanomatta. Vanessaa harmitti, etenikö hän liian nopeasti? Pörrökin mietti, miksi tuo omituinen mies juoksi pois niin mukavan simin luota.

Vanessa päätti unohtaa koko miehen ja mennä paistamaan hodareita. Ei hänen ja Joukon jutusta voisi mitään tulla jos Jouko juoksisi aina vain pois, kun Vanessa yritti tehdä lähempää tuttavuutta. Miehen käytös kyllä harmitti Vanessaa, sillä hän oli todella pitänyt Joukosta.

Vanessan hodareita tuli maistamaan myös joku sim, jota Vanessa ei tuntenut. "Mmm, tosi hyviä!" Nainen vain sanoi, eikä huomannut, että Vanessa melkein tukehtui vieressä. Puistossa oli vierailulla myös peura.

"Siis nyt mä lopetan näiden hodareiden syömisen ja alan noudattamaan terveellisiä elämäntapoja. Rupeen käymään lenkillä ja kaikkea! Sunkin kannattaisi olla syömättä näitä rasvaisia herkkuja, ne on huonoksi iholle," Vanessa ilmoitti tuntemattomalle naiselle, jota Vanessan terveyshömpötykset eivät kiinnostaneet pätkääkään.

Vanessa oli ylennyt elintenluovuttajasta alusastian putsaajaksi ja käveli ylpeänä uudessa työasussaan töihin.

Vanessan entinen työtoveri, Shamus Pakerrus, ei edes onnitellut Vanessaa ylennyksestä, sillä hän oli hapan siitä, että itse toimi vielä elintenluovuttajana. "Kyllä pomo vielä mutkin huomaa..." Shamus mutisi katkerana itsekseen.

Työpäivän päätteeksi Vanessa havahtui siihen, että hänen pihansa oli täynnä mädäntyneitä sanomalehtiä. ("Mistä näitä lehtiä oikein tulee?") Ne olivat niin rumia, että hän siivosi kaikki saman tien pois.

Ylennyksestä saaduilla bonuksilla Vanessa suurensi makuuhuonettaan. Hän oli kyllästynyt nukkumaan pienessä sängyssä, koska putoili siitä vähän väliä.

Vanessa oli löytänyt yksinpelaamisen ilon ja nykyisin shakki oli hänen lempi puuhaansa vapaa-ajallaan.

Yhtenä iltana ovikelloa saapui soittamaan eräs hyvinkin tuttu naama. Vanessa ei aavistanut kuka oven takana olisi, vaan riensi avaamaan oven tietämättömänä siitä, että Jouko olisi siellä...

"SINÄ! Mitä sinä täällä teet?" Vanessa ei pystynyt enään hillitsemään itseään, hän oli niin tuohtunut Joukolle, ettei huomannut edes kännykkänsä soivan. "Oletat, että voit kaikkien niiden kertojen jälkeen tulla takaisin? Jätit minut puistoon ilman mitään selityksiä! Jättää nyt toinen vaan kesken treffien, tajuatko miltä se tuntuu! Tajuatko?" Vanessa oli raivoissaan. "Sä et oo muuta kuin... roskaläjä!" Joukon ilme muuttui noloksi. "Vanessa, anna mä selitän, mutta rauhoitu nyt ensin," Jouko yritti, mutta Vanessa karjui kesken Joukon lauseen: "MÄHÄN OLEN IHAN RAUHALLINEN!" Sitten Vanessa ymmärsi, että meni vähän liian pitkälle. Mitä jos Joukolla tosiaan olisi hyvä syy käytökseensä? "Okei sitten, mutta katsokkin, että sulla on hyvä syy. Mua ei meinaan kohdella näin," Vanessa sanoi jäätävästi Joukolle.

"Vanessa, mä ymmärrän, että sä olet vihainen mulle. Sulla on täysi oikeus inhota mua. Oli väärin jättää sut puistoon ja vielä kahdesti, mutta juttu on niin, että mua pelotti. Mua pelotti, että onnistun jotenkin pilaamaan meidän jutun, niinkuin mulle aina käy. Siks mä lähdin pois, koska pelkäsin, että teen jotain väärin, etkä sä enään haluaisi nähdä mua. Mä tykkään susta tosi paljon, voitko antaa anteeksi?" Jouko melkein itki. Vanessaa alkoi ärsyttää entistä enemmän, oliko miehen syy todellakin vain pelko. Jos Jouko tosissaan rakasti häntä, niin eikö sen takia olisi uskaltanut jo yrittää? Vanessa kysyi viileällä äänensävyllä: "Oliko siinä kaikki?" Jouko nyökkäsi. "Hyvä, sillä sä voit lähteä," Vanessa sanoi ja katsoi Joukoa suoraan silmiin. Jouko kääntyi itku kurkussa ja lähti kävelemään pois päin.



"Olinkohan liian ankara Joukolle? Nyt on jo liaan myöhäistä pyytää anteeksi..." Jälleen Vanessa jäi katsomaan kuinka Jouko lähti pois, tällä kertaa hänen omasta syystään.

"Arvatkaas kuka sai ylennyksen!" Vanessa oli saanut taas ylennyksen ja päätti pitää pienen ilon tanssin sairaalan pihassa.

Vanessan ylennys oli kateelliselle Shamukselle liikaa ja hän juoksi äkkiä paikalta pois. Shamus raukka ei ollut saanut vielä yhtään ylennystä uransa aikana ja oli sentään työskennellyt Vanessaa kauemmin.

Vanessa oli tienannut vihdoin tarpeeksi, jotta sai rakennettua olohuoneen pieneen kotiinsa. (Tuonne seinälle on jäänyt vessapaperirulla, sillä olohuone tuli vessan vanhalle paikalle, enkä huomannut poistaa rullaa :D)

Vanessalla oli ollut niin kiire olohuone remontin kanssa, että hän päätti mennä viettämään aikaa vanhan rakkaan harrastuksensa kalastuksen parissa. "Vie minut jonnekkin hiljaiselle kalapaikalle, sellaiselle jossa voin olla rauhassa muilta simeiltä," Vanessa pyysi taksikuskilta, joka tyytyi vaan nyökkäämään.

"Juokset vain tuon pienen mäen yli tuosta niin pääset lammelle," taksikuski oli sanonut, "luuleeko se tosissaan, että nää kengät on tarkoitettu juoksuun..." Vanessa mutisi näreissään, sillä kuski oli antanut ymmärtää, että mäki oli pieni. Ja mitä vielä!

Juokseminen oli todella kannattanut, sillä lampi oli todella kaunis ja rauhaisa. Mutta kukapas se siellä taustalla oli kävelyllä..?

Vanessa oli niin uppoutunut ajatuksiinsa, ettei huomannut aluksi Joukoa. "Vanessa? Vanessa! Vanessa huhuu!" Joukon täytyi korottaa ääntään ennen kuin Vanessa huomasi hänet.

Vanessa kääntyi salamana ympäri, kun kuuli Joukon äänen. "Jouko? Mitä sä täällä teet? Seuraatko sä mua? Koska, jos seuraat mä voin kutsua vaikka poliisit!" Vanessa sanoi hätääntyneenä. "En seuraa, olin vaan iltakävelyllä, kun näin sut. Ei mitään hätää Vanessa," Jouko rauhoitteli.

(Jouko seisoo alamäessä ja näyttää siksi niin lyhyeltä. :P)

"Älä oo mulle enään vihainen, mä lupaan etten koskaan enään lähde paikalta selittämättä. Mä todella rakastan sua, enkä halua olla ilman sua. Mä kysyn nyt viimeisen kerran, voitko sä antaa mun idioottimaisen käytöksen anteeksi?" Jouko päätti vielä yrittää. Vanessaa alkoi hymyilyttää ja hän kuiskasi: "Mäkin rakastan sua."

Vanessa rohkaisi mielensä ja suuteli Joukoa. Pusu meni vähän ohi, mutta se ei kumpaakaan haitannut.

"Haluisitko sä alkaa seurustelemaan mun kanssa? Ei oo tietty pakko jos et halua tai jotain..." Vanessaa kadutti jo heti kun aloitti kysymyksen, mitä jos Jouko lähtisi taas karkuun? Jouko osoitti Vanessan pelot kuitenkin turhiksi. "Totta kai! Ootinkin jo, että kysyisit!" Jouko vastasi ja siinä samassa Vanessa oli jo hypännyt Joukon syliin.

Kello alkoi olla jo niin paljon, että molempien oli aika lähteä kotiin. Tuore pari ei millään olisi halunnut irroittautua toisistaan, mutta Vanessan piti herätä seuraavana päivänä töihin, joten oli pakko.

Vanessa oli onnellinen. Muutto uuteen paikkaan oli kannattanut, hänellä oli hyvä työpaikka, sekä unelmiensa mies rinnallansa. Hän ei voinut muuta kuin hymyillä.

♥♥♥
Eli tässä olisi sitten Montgomeryn suvun ensimmäinen osa. Tämä on tosiaan ensimmäinen Legacyni nettiin, pistäkäähän kommenttia mitä piditte! :)